Kaksi vuotta ilman äitiä. Milloinka helpottaa? En enää meinaa soittaa tai tekstata äidille, mutta jatkuvasti hänen poissaolonsa muistuttaa itsestään. Joka päivä, melkein joka hetki. Tiedän että äiti olisi ollut ylpeä minusta kun käsityöharrastukseni on ottanut vallan, olisi ihastellut töitäni ja mikä tärkeintä olisin saanut tehdä jotain äidille. Isä on isä, samat asiat pätevät häneen mutta ei isä kuitenkaan ole sama kuin äiti (isää väheksymättä kuitenkaan). Ilmassa on haikean suloista katkeruutta ja suurta kaipausta. Kyllä tämän kanssa oppii elämään, kun on pakko MUTTA...
maanantai, 12. tammikuu 2009
Kommentit