Hän jota rakastin ei ole täällä.
Hän lähti sade hiuksillaan.
Nyt tuuli hiljaa itkee vetten päällä,
ja kylmä kaste peittää maan.

Hän jota rakastin yön syliin lähti.
Hän jossain kulkee yli nurmikon.
Nyt lempeästi loista, taivaan tähti.
Hän ehkä yksinäinen tänään on.

Hän jota rakastin on poissa, poissa,
vaan lämpönsä hän jätti sydämeen.
Näen hahmon heijastuvan ikkunoissa
ja yhä kuulen äänen vaienneen.

Hän jota rakastin käy yli sillan
vaan sydäntäni yhä soittaa hän.
Ja aina saapuessa uuden illan
käyn hänen kanssaan halki pimeän.

Hän jota rakastin – ei ole toista.
Sain kerran lahjan kaikkein suurimman.
En avaruuksista, en maailmoista
voi löytää toista, häntä rakastan.
~Anna-Mari Kaskinen

Eilen tuli vuosi äidin kuolemasta, ikävä on edelleen kova.