Vaikea keksiä otsikkoa.

Ensimmäinen joulu ilman äitiä lähestyy hurjaa vauhtia, voisinpa kääntää kelloa vuoden taaksepäin. Nauttisin ihan eri lailla ajasta äidin kanssa varsinkin jos tietäisin mitä tuleman piti. Mutta tässä tapauksessa sitä ei voinut mistään tietää. Tai no ehkä ennusmerkit olivat nähtävissä mutta olisi pitänyt olla aikamoinen ennustaja jotta olisi tulevan tapahtuman nähnyt ennalta. Minun silmäni eivät tilanteen todelliselle vakavuudelle näemmä auenneet, muutenhan äiti saattaisi olla elossa. Mutta voiko ihmistä auttaa väkisin? Äiti suri niin kamalasti 2001 kuollutta veljeäni että kuoli hiljalleen siinä itsekin.

Syksyn mittaan on tullut monia asioita mieleen mitä olisi tahtonut äidille kertoa tai näyttää. Olisin halunnut ilahduttaa äitiä käsitöilläni joista syksyn alussa innostuin. Nyt tekeillä oleva huivi olisi ollut äidille juuri passeli. Pitäisiköhän tästä äidin poismenosta päästä joskus yli? Pakkohan minun on sen kanssa elää kun en muuta voi. Toisaalta tarvitseekokaan siitä yli päästä, olihan äiti elämäni tärkeimpiä ihmisiä.

Katselin äidistä vuosi sitten otettuja videoita joku aika sitten. Aika aavemaista mutta olen onnellinen että minulla ne videot on koska olen aika ajoin pelännyt että unohdan äidin äänen ja sen miltä äiti näytti. Se on ollut painajaistenkin aiheena.